Daves in Chains

Bändi aloitti Dave Grohl -tribuuttibändinä The Daves. Foo Fightersin, Nirvanan ja Queens of the Stone Agen tuotannon soittaminen oli mukavaa puuhaa, mutta Alice in Chains -kärpäsen purema johti nimenmuutokseen ja samoihin aikoihin tapahtui muutamia soittajavaihdoksia.

Alice in Chains on yksi 90-luvun merkittävimpiä rock-bändejä ja epämääräisen uuden genren grungen 'kirkkaimpia tähtiä'. Yhtyeen vuonna 1992 ilmestynyt levy Dirt sekä 1996 kuvattu MTV Unplugged kuuluvat molemmat rockin lähihistorian huippuhetkiin. Edellisen raa'asta rosoisuudesta bändi siirtyi pikkuhiljaa jälkimmäisen herkkyyteen, samalla kun laulaja Layne Staleyn (1967-2002) kunto heikkeni pitkällisen huumeiden käytön seurauksena.

Laynen tekstit kumpusivat hänen painistaan sisäisten demonien kanssa ja moni lauluista pitää sisällään karuja kuvauksia huumeiden käytöstä. Huumeet lopulta koituivat Laynen kohtaloksi, kuten niin monen artistin ennen häntä. Layne itse toivoi viimeisinä elinvuosinaan toimivansa mahdollisimman monelle varoittavana esimerkkinä siitä mihin huumeiden käyttö johtaa.

Laynen aavemaisen äänen lisäksi Alice in Chainsin musiikin teho perustuu paljon Jerry Cantrellin sävellyksiin, jotka yhdistävät näennäisen yksinkertaisia riffejä sekä monimutkaisia rakenteita. Bändin tunnusmerkiksi muotoutui Laynen ja Jerryn laulu, joka erosi perinteisistä 'terssistemmoista' eikä bändi oikeastaan tehnyt eroa laulun ja taustalaulun välille.

Daves in Chainsin nöyrä missio on samalla kertaa tarjota vanhoille AiC -faneille aikamatka 90-luvulle sekä tuoda tämän mahtavan bändin musiikkia myös uusien kuulijoiden tietoisuuteen. Emme yritä olla mikään hiilikopio vaan musiikki kuulostaa myös meiltä itseltämme. Erityisesti akustiset biisit ovat saaneet paikoitellen paljonkin lisäväriä uuden instrumentaation myötä. Otimme niihin mukaan sellon ja mandoliinin, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.

Bändi (aakkosjärjestyksessä):
Anssi Kirkinen - kitarat, laulu
Antti Rask - laulu
Antti Schroderus - basso
Jaakko Santaniemi - rummut

Akustisilla keikoilla mukana myös:
Leena Hirvonen - sello
Matti Mikkelä - akustinen kitara, mandoliini

"You my friend, I will defend. And if we change, well I love you anyway."



Uutiset

21.08.2011
Hupsistakeikkaa :) Edellisestä päivityksestä on kulunut hetki ja mainostamani megapäivitys antaa edelleen odottaa itseään. No, keikkakalenteri on ainakin nyt ajantasaistettu. Ja kuten sitä lukemalla huomaatte, on allekirjoittaneella kolme (3) keikkaa kolmella (3) eri kokoonpanolla ämän vuoden Joen Yössä. Kiirettä siis pitää. Kiirettä on pitänyt muutenkin ja päivätöiden teko on ollut pois keikkailulta, mutta yllättävän monta keikkaa sitä on siitä huolimatta tämänkin kuluneen vuoden aikana ehtinyt tekemään.

Spotifyssä on muuten tätä nykyä tekemäni soittolista, josta voi kuunnella biisejä, joilla olen mukana tavalla tai toisella. Tähän mennessä sieltä löytyy ainoastaan kolme (3) Holikin biisiä heidän pitkäsoitoltaan Get this Feeling. Anywho, tuonne listalle ilmestyy jatkossakin myrkyttämäni biisit, jotka spotifystä löytyy.

Mutta, hauskaa alkusyksyä - kyllä, syksy on väistämättä tullut keskuuteemme - kaikille ja keikoilla tavataan!

26.01.2011
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Hetki on ollut tässä hiljaiseloa ja voimien keräämistä, mutta pinnan alla kuplii. Kaikenlaista ihanaa ja ihmeellistä on tapahtumassa tässä heti alkuvuodesta ja sen kunniaksi on piakkoin tulossa sivujen megapäivitys (sisällön, ei ulkoasun osalta)!

22.11.2010
Rokumentti oli ja meni. Festareilla tuntuu olevan vuosi vuodelta aina vaan parempi meininki. Parhautta oli myös Live Jukeboxin Palaverin keikka, josta voi lukea täältä. Kuviakin löytyy. Niitä voi bongata vastaavasti täältä. Kuvia räpsivät Markus Korpi-Hallila ja Mikael Ropponen.

Vanhemmat uutiset